hallitus | säännöt | hankkeet | liittyminen | toimintasuunnitelma | vuosikokous | vuosikertomus
Hieman Konstix ry:n historiaa
Pohjan kunnan kirjasto- ja kulttuurilautakunnan puheenjohtaja Maarit Feldt- Ranta sai ajatuksen lastenkulttuurikeskuksen synnyttämisestä Läntiselle Uudellemaalle osana Billnäsin ruukin ydinosan kulttuuriympäristöohjelmaa ja kutsui keväällä 2002 koolle työryhmän eri alojen asiantuntijoita:

Maarit Feldt-Ranta, pj. kirjasto- ja kulttuurilautakunta
Kirsti Tamminen, kulttuuri- ja matkailusihteeri
Anette Ringbom, yrittäjä
Anna Kyander, taideopettaja, kuvataiteilija
Marjo Kuusela, tanssitaiteen professori
Marja-Elina Uusitupa, taideopettaja, kuvataiteilija
Pia Nieminen, taideopettaja, tekstiilitaiteilija
Anneli Levander, lastentarhanopettaja
Pia Isojärvi, hankeneuvoja

Työryhmä neuvotteli Pohjan kunnan ja Pohjan Ruukkiyhtiön edustajien kanssa suunnittelun käynnistämisestä ja alueen lastenkulttuuritoimijoille järjestettiin keskustelutilaisuus Billnäsissä loppukesästä 2003. Tapahtuman, johon osallistui 27 eri organisaation edustajaa Pohjasta, Karjaalta ja Tammisaaresta, tavoitteena oli luoda paikallinen yhteistyöverkosto ja kartoittaa alueella toimivien kulttuuriorganisaatioiden, yritysten ja yksityisten henkilöiden halukkuutta osallistua projektiin lastenkulttuurialalla. 

Paikallinen yhteistyö ja mahdollisesti perustettava erityinen lastenkulttuurikeskus tukisi jo olemassa olevaa toimintaa ja edesauttaisi alueellisessa verkostossa mukana olevien osallistumista erilaisiin hankkeisiin valtakunnallisella ja EU:n tasolla. Alueellisen, runsaan mutta hajanaisen, toiminnan kehittämiseksi ja tiedonkulun parantamiseksi perustettiin Lasten- ja nuortenkulttuurin kehittämisyhdistys Konstix- utveclingsförening för barn- och ungdomskultur 27.9.2002. Perustajajäsenet olivat Maarit Feldt- Ranta, Holger Wickström, Ari Sundberg, Anna Kyander ja Kirsti Tamminen.

Yhdistyksen tavoitteeksi asetettiin lasten- ja nuortenkulttuurin tukeminen, kehittäminen ja  sen arvostuksen kohottaminen. Konstix ry haki ja sai toiminta-avustusta ensimmäiselle hankkeelleen vuonna 2003, sekä Svenska kulturfondenilta että Pomovästiltä, lasten- ja nuortenkulttuuriverkoston luomiseksi alueelle.
festivaali
verkosto
konstix ry
tapahtumat
linkit
yhteystiedot
Konstix ry, Vanha Turuntie 75, 10420 Pohjankuru, konstix(at)pohja.fi